maanantai 27. joulukuuta 2010

TAPANINPÄIVÄN RETKET


Omanpihan jouluruusut.




Malagasta yhden kadun jouluvalot




Frigiliania, valkea kylä.




Valkean
kylän ihastelijat



Nerjan tippukiviluolat.




Syömään jyrkänne ravintolaan.




Löytyihän sieltä mieskin!
Tosin kylmä ja kova - taisi olla pronssipatsas.!?


perjantai 17. joulukuuta 2010

jOULUISET RETKET


Vaikka täälläkin on talvi, niin kukkia on paljon.
Syklaamikin on kukkinut jo kohta kaksikuukautta.




Merellä oli ollut myrsky.
Sunnuntaiaamun kävelyretki, aallot olivat mahtavat.



Mijaksen kävelyllä tuli vastaan hevosfarmi
jossa on 200 hevosta.



Olimme Rutessa, jossa on suklaatehtaita.
Tässä on vain osa seimestä joka on tehty koko-
naan suklaasta. Joka joulu tehdään uusi seimi. Entinen
puretaan ja koululaiset saavat suklaan.



Kävimme Anistehtaassa jossa tehdään  sherryjä y.m.


perjantai 26. marraskuuta 2010

Rondan sillalta


Rondan sillalla. Aluksi ei uskaltanut ihan alas katsella.





Rohkeus kasvoi ja uskalsin jopa kuvata rotkoa.




Olo on jännittynyt. Palelsikin jonkinverran.



Pilvet vyöryivät alas ja ylös.


torstai 25. marraskuuta 2010

Malagan matka



Kolme mammaa lähti Malagaan. Tuli vastaan ikivanha
bubi. Viini oli tynnyreissä, joista ukkeli laski
suoraan lasiin.


Sitten suunnistettiin kauppahalliin. Hallin takaseinällä oli
aivan upea lasimaalaus.





Kalahallin tarjoukset olivat uskomattomat. Suurinosa kaloista
ja äyriäisistä oli meille tuntemattomia. Oliveja ja man-
teleita sai myös maistella.




Jouluvalot oli jo ripustettu ja niitä no siellä joka kadulla.
Avajaiset ovat kuunvaihteessa.
Niitä on mentävä katsomaan.



Käytiin syömässä myös erikoisessa paikassa.
Sinisiä ruukkuja oli lukematon määrä.
Kukat tosin eivät loistaneet.
Täällä on talvi.

Mijaksesta ja Fuengirolasta


Mijaksesta vuorillepäin.



Ravintolat suurenmoisilla näköalapaikoilla.



Poseraus Fuengiroan rantamaisemissa.



Suomelan lauluillasta. Hauskaa oli.

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Fuengirolan rantaa ja Mijaksen kävelyreitiltä.


Rantaa 14 kerroksen parvekkeelta.




Mijas häämöttää.




Onasiksen lahjoittama "linna" Maria Gallakselle.
Kyllä kelpaisi asua. Maisemien katselemista ja maalaus
kohteita riittäisi. Autiolta näytti.



Maali on tavoitettu. Jalat kesti kiipeämisen. Bussilla
takaisin kaupunkiin.


maanantai 15. marraskuuta 2010

Fuengirolasta ensimmäiset kuvat.


Mijas häämöttää. Tuolla on tullut jo kaksikertaa käveltyä.
Alastuleminen käy jalkoihin, joten tulin bussilla.



Näkymiä reitin varrelta.



Tässä topakkana Almunecarin retkellä.


Almunecarian retki


Bussillinen Suomalaisia retkellä.




Linnan rauniot.




Näin sitä täällä köpötellään.




lauantai 30. lokakuuta 2010

Arvoitusten silta?


Matkalla kohtaa erikoisia paikkoja.
Matka jatkuu uusiin nähtävyyksiin.




sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Syksyn ensimmäiset maalaukset.


Pajujärven taideleiriltä.



Sain kutsun pitämään näyttelyä Galleria Feriniin Helsinkiin.
Näyttelyn teema on kadut ja kujat.

Kesän 2010 muistoja


Käytiin Liisan, Ellan ja Aleksin kanssa
Vaikkojenkierroksella.


Ella, innokas onkija. Kello 11.30, ei sääsket haitanneet.



Saunan pärekattokin saatiin uudistettua huopakatoksi.



Asetelma



Kesä oli kuuma kuiva. Kukat olivat vähissä



Kakku on valmissa. Missä vieraat?
No säilyyhän tämä ensikesään.




Käytiin ihastelemassa Kolin maisemia.